yvaa.gif (386 bytes)   YLÖJÄRVEN HISTORIAA

Teksti on kirjasta Honka-Hallila: Ylöjärvi - kotiseutuoppikirja. Ylöjärvi 1997.

Ylöjärven asuttaminen

Kivikauden metsästäjät ja kalastajat  Mikkolan kalmisto  Kylät ja jakokunnat  Seurakunta ja kunta

 

 

 

 

 

Kivikauden metsästäjät ja kalastajat

Jääkauden jälkeen ilmasto lämpeni. Kasvillisuus vahvistui ja eläimistö monipuolistui. Riistan perässä tulivat metsästäjät ja kalastajat Näsijärven alueelle. Kivikautisten metsästäjien liikkumista osoittavat alueelta löydetyt kivikautiset esineet. Veittijärveltä on löydetty liuskeesta tehty keihäänkärki, joka on Suomusjärven kulttuurin ajalta eli noin 6400—4200 eKr. Esineiden muotojen perusteella voidaan osoittaa, miltä alueelta metsästäjät olivat ja minne heillä oli yhteyksiä. Esimerkiksi Ylöjärven Liimolasta löydetty kivikirveen teräkatkelma ja Ylöjärven Ollilan maalta löydetty pyöreäteräinen kirves ovat pohjalaista tyyppiä ja osoittavat yhteyksiä pohjoiseen. Ylöjärven alueelta löydetyt vasarakirveet puolestaan osoittavat yhteyksiä etelään aina Keski-Euroopan alueelle asti. Kivestä tehdyt vasarakirveet ovat metallikirveiden jäljitelmiä.

Metsästäjät ja kalastajat rakensivat väliaikaisia leirejään suojaisten lahtien, mm. Vahantalahden, Mutalanlahden ja Kyrönlahden rannoille sekä Keijärven rantaan. Ylöjärven alueelta on löydetty 23 kivikautista asuinpaikkaa. Pengonpohjassa Tyrkön ja Hempuran mailla olevat asuinpaikat on tutkittu. Niistä löydetyt esineet osoittavat, että paikalla on asuttu vasarakives- eli nuorakeraamisen kulttuurin aikana nuoremmalla kivikaudella noin 2500— 2100 eKr. Vahantalahden ja siitä alkavan Vahantajoen varrelta on löydetty merkkejä kuudesta asuinpaikasta. Näsijärven vedenpinta oli kivikauden aikana nykyistä korkeammalla ja Vahantajoen alue oli sokkeloinen lahti. Kivikauden aikana kalastajat ja metsästäjät siirtyivät riistan perässä paikasta toiseen. Ylöjärveltä löydetyt ranta-asuinpaikat olivat ilmeisesti kesäaikana käytössä.

Kivikauden lopulla alkoivat eteläisen Suomen alueella asuneet ihmiset hoitaa karjaa ja rautakauden alussa viljellä maata. Samoilla paikoilla alettiin asua pitempään, koska niittyjä ja peltoja käytettiin mahdollisimman pitkään. Asutuksen vakiintumista osoittavat kalmistot, joista monet olivat käytössä vuosisatoja. Näsijärven alueelta on hyvin niukasti merkkejä rautakautisesta asutuksesta, sillä Näsijärven rantamaat olivat Pyhäjärven eteläpuolisen Pirkkalan ja Lempäälän ja Vesilahden alueella asuneiden erämaita. Turkiksilla ja kuivatulla kalalla vaihdettiin rannikon kauppapaikoilla koruja, aseita ja muita tavaroita kauppamiehiltä. Rannikolle kuljettiin Kokemäenjokea pitkin.

 

 

 

 

 

 

 

 

Mikkolan kalmisto

Näsijärven saarissa ja rannoilla olevat lapinrauniot osoittavat, että alueella liikkui kulkijoita, jotka haudattiin rannikkoalueella käytetyn hautaustavan mukaan. Ylöjärven alueella on mm. Ryydynpohjassa kolme epämääräistä rauniota, Niemen eteläosassa yksi ja Reuharinnokassa kaksi. Eränkäyntiin viittaavat myös yhden tai useamman tilan omistamat maiksi tai saroiksi kutsutut metsä- ja niittykappaleet. Ne olivat todennäköisesti metsästykseen ja kalastukseen liittyneitä vanhoja eräomistuksia. Maja-alkuiset paikannimet puolestaan osoittavat erämiesten yöpymis- ja oleskelupaikkoja.

Näsijärven vesitien lisäksi Ylöjärven kautta kulki toinen kulkureitti eteläosan harjuja pitkin. Se tuli idästä Pispalan- ja Epilänharjua myöten Teivaalanharjulle ja jatkui siitä Ylöjärvenharjun ja Pinsiönkankaan kautta edelleen Hämeen- ja Pohjankankaalle. Mahdollisesti juuri sen vaikutuksesta syntyi Keijärven rannalle asutusta, josta on merkkinä rautakauden lopulle ajoittuva Mikkolan kalmisto Keijärven eteläpuolella. Tästä kalmistosta, joka ajoittuu viikinki- ja ristiretkiaikaan (800—1050 jKr.), on tutkittu kahdeksan ruumishautaa ja hieman polttokenttäkalmistoa, johon on siroteltu juhlapuvussa poltettujen vainajien jäännökset.

Hautalöydöt antavat tietoa muinaisten ylöjärveläisten pukeutumisesta. Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilanderin tutkimusten mukaan erääseen Mikkolan haudasta löydettyyn miehen pukuun kuului kaksi päällekkäistä mekkoa, joista alempi oli pitkähihainen ja ylempi hihaton tai lyhythihainen. Kumpikin vaate oli nelivartista toimikasta ja niiden päällä oli karvaisesta vuodasta tehty vyö. Luultavasti asuun kuuluivat myös housut, mutta niistä ei ollut säilynyt jälkeä. Toisesta miehen haudasta löytyi noin metrin pituinen kolminkertaisesta nahkaremmistä tehty kokonaan helotettu vyö, johon oli niitattu 25 nelikulmaista pronssihelaa. Helotetut vyönosat oli kiinnitetty hihnanjakajiin eläimenpääkoristeisilla heloilla. Vyöhön kuului kauttaaltaan helotettu hihna, jonka avulla mahdollisesti kiinnitettiin miekka tai kirves vyölle. Vyön helat ovat joko itäistä alkuperää tai ne on valmistettu itäisten esikuvien mukaan Itämeren piirissä. Mikkolan kalmistosta löydettiin kaksi loistomiekkaa, joista toisen säilässä on hopeakuviointia ja toisen pronssilankakoristelua. Jälkimmäisen nuppi on koristettu niellolla eli mustalla hopealla tehdyillä akantusköynnöskiemuroilla. Nämä komeat miekat ovat frankkilaisen aseteollisuuden tuotteita. Mikkolan kalmiston löydöt osoittavat alueelta olleen kauppayhteyksiä välikäsien kautta sekä kauas länteen että itään.

Mikkolan hautalöytöjen mukaan ylöjärveläisen naisen puku oli yksinkertainen hame, joka kiinnitettiin olkapäille pienillä hevosenkenkäsoljilla, joiden välillä oli ketju. Hevosenkenkäsoljet olivat läntistä muotia ja ketjulaite hämäläistä. Eräästä naisen haudasta löydettiin yli 500 pronssispiraaliputkea, joiden yhteenlaskettu pituus oli yli kolme metriä. Tällaisilla spiraaleilla ja niistä taivutetuilla tähtikoristeilla koristeltiin länsisuomalaisen naisenpuvun esiliinoja, vaippoja ja päähineitä.

Mikkolan kalmistoa käyttäneiden asukkaiden jälkeläiset asettuivat seuraavien vuosisatojen kuluessa asumaan Keijärven ympäreille. He raivasivat järven rantaan viettävät rinteet pelloiksi. Ylöjärven eteläosa oli 1500-luvun alkuun mennessä asuttu Keijärven alueelta kaakkoon Ilmarinjärven, Ryydynpohjan ja Siivikkalanlahden suuntaan, mikä osoittaa, että alueen hiekkapohjaiset maat raivattiin jo varhain maanviljelykseen. Tämän alueen talot kuuluivat pirkkalaisalueeseen, jonka talot keskiajalla harjoittivat eränkäyntiä. Vanhoissa asiakirjoissa mainitaan, että Teivaalan, Ilmarin, Ylöjärven, Airikkalan, Kaiharin, Keijärven ja Mäkkylän kylien taloilla oli erämaita Ruovedellä, Keuruulla ja Ähtärissä. Eräalueilla käytiin metsästämässä ja kalastamassa. Kuivatuilla hauilla voitiin maksaa verot.

 

 

 

 

 

 

 

Kylät ja jakokunnat

Ylöjärven asutus vakiintui pääosin historiallisen ajan ensimmäisinä vuosisatoina, mutta tältä ajalta ei ole säilynyt kuin joitain hajatietoja eräomistajista. Ensimmäiset tarkat tiedot Ylöjärven tiloista löytyvät Kustaa Vaasan aikaisista maakirjoista vuodelta 1540. Niissä mainituista tiloista osa on edelleen olemassa, osa on säilynyt maakirjatilojen nimissä, mutta osa on hävinnyt kokonaan.

Esihistorialliset löydöt viittaavat, että Ylöjärven alue asutettiin kahdessa vaiheessa. Ensin asutettiin eteläosassa Näsijärven ja Keijärven välinen alue. jonka kylät muodostivat aluksi kaksi suurjakokuntaa. Rantakunnan eli Harjuntaustan jakokunnan muodostivat Näsijärveen rajoittuvat kylät Niemi, Pohtola, Possila, Lielahti ja Siivikkala. Toiseen jakokuntaan kuuluivat Airikkala, Ilmari, Keijärvi, Kukkola, Kuusisto, Mäkkylä ja Ylöjärvi. Näihin jakokuntiin kuului koko Ylöjärven eteläosa Vahantalahden korkeudelle asti.

Ylöjärven pohjoisosa Vahantalahdesta pohjoiseen muodosti alkuaan suuren Peräkunnan jakokunnan, johon kuuluivat Ylöjärven kylien lisäksi Teiskon Tahlon ja Kuljun kylät. Vahantalahden pohjoispuolella Lempiäniemessä oli kaksi kylää, Lempiäniemi ja Liimola. Mutalanlahden rannalla oli neljä kylää, eteläisimpänä Kaihari ja siitä pohjoiseen Kyöstilä, Mutala ja Pohjankylä. Ylöjärven pohjoisosan asutettiin vasta 1500-luvulla Kustaa Vaasan aikana.

Ylöjärven alueen asutus keskittyi toisaalta alueen eteläosan lahtien ja järvien rannoille ja niitä ympäröiville hiekkamaille ja toisaalta alueen pohjoisosassa olevien Näsijärven sokkeloisten lahtien Vahantalahden ja Mutalanlahden sekä Kyrönlahden rannoille. Eteläisen ja pohjoisen asutusalueen väliin jäi Vahantaluhta. Se oli Ylöjärven eteläosan kylien vanha heinäntekoalue, jossa eri kylillä oli omat niittynsä. Koko Ylöjärven länsiosa oli vielä asumaton.

Ylöjärvellä asutettiin ensin ranta-alueet, sillä alavat rantamaat ja rantaniityt oli helppo raivata yksinkertaisilla välineillä pelloiksi ja niityiksi. Siellä oli hyvät mahdollisuudet kalastukseen. Vesi oli tärkein kulkureitti ja Näsijärveä pääsi hyvin pohjoisen erämaille ja Kokemäenjokea pitkin rannikon kauppapaikoille.

Ylöjärven asutus pysyi vuosisatojen kuluessa samantapaisena kuin se oli 1500-luvulla. Erityisesti paikkakunnan eteläosan tiloja yhdistettiin ja samalla omistajalla saattoi olla useampia tiloja viljelyssä. Esimerkiksi Teivaalaan kuuluivat 1800-luvulla Teivaalan lisäksi molemmat Ilmarin kylän talot eli yhteensä lähes 1500 ha. Vastaavalla tavalla 1800-luvulla Keijärven Ollilan omistajalla oli Ylöjärven Siukola ja Loila, joten tilan pinta-ala oli 1000 ha. Ylöjärven Mikkolan omistajalla oli saman kylän Kangas-Äijälä eli yhteensä noin 730 ha.

 

 

 

Ylöjärven seurakunnan ja kunnan perustaminen

Ylöjärven alue kuului aluksi Suur-Pirkkalaan, johon kuuluivat nykyisen Pirkkalan lisäksi Nokia, Tampereen läntiset osat ja alueita Viinikanlahden eteläpuolelta sekä Ylöjärvi. Koska pitäjän alue oli laaja ja matka pitäjän kirkolle hankala, perustettiin Pirkkalan pohjoisosasta 1639 Harjun kappeliseurakunta, jonka kirkko rakennettiin Tohlopin kylään. Ylöjärven pohjoisosista kirkkomatka oli edelleen pitkä, mistä syystä peräkuntalaiset vaativat omaa kirkkoa lähemmäksi. Hanke toteutui ja Ylöjärven eli Peräkunnan kappeliseurakunta perustettiin 1779 eli samana vuonna kuin Tampereen kaupunki.

Vuonna 1865 säädettiin uusi kunnallisasetus, jonka tavoitteena oli erottaa maallinen ja kirkollinen hallinto. Asetuksessa sanottiin: "Kukin seurakunta on itsepäällensä erinäinen kunta". Kappeliseurakunta saattoi myös itsenäistyä. Pirkkalan pitäjänkokouksessa esitettiin joulukuussa 1865, että Pirkkala ja Ylöjärvi muodostaisivat yhteisen kunnan. Ylöjärven edustajat olivat sitä mieltä, että Ylöjärven kappeli tuli erottaa itsenäiseksi kunnaksi. Ylöjärven kunnan itsenäinen toiminta alkoi vuoden 1869 alussa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

yvaa.gif (1906 bytes)   YLÖJÄRVEN HISTORIAA

Teksti on kirjasta Honka-Hallila: Ylöjärvi - kotiseutuoppikirja. Ylöjärvi 1997.

Koululaitoksen historiaa Ylöjärvellä

Kirkollisesta kansanopetuksesta Ahlmannin kouluun     Kiertokoulu    

Kansakoulu ja koulupiirit    Kansalaiskoulu     Ylöjärven yhteiskoulu    

Ammattikoulu    Peruskoulu ja Ylöjärven lukio

 

 

 

 

 

Kirkollisesta kansanopetuksesta Ahlmannin kouluun

Kirkko alkoi 1600-luvulla kiinnittää huomiota seurakuntalaisten lukutaitoon ja sitä alettiin vuosittain kuulustella lukusilla eli kinkereillä. Kouluja ei ollut, vaan lukutaitoiset henkilöt opettivat toisia. Erityisesti seurakunnan lukkarin tehtävänä oli lukemisen opettaminen. Lukutaidon tavoitteena oli, että seurakuntalaiset pystyisivät itse lukemaan Raamattua ja Katekismusta.

Ylöjärveläisten ensimmäinen varsinainen koulu oli Ahlmannin koulu. Se perustettiin Hatanpään kartanon omistajan Gabriel Ahlmanin testamentissaan lahjoittamilla varoilla. Hän toivoi, että Messukylän, Pirkkalan, Kangasalan, Lempäälän, Vesilahden ja Pälkäneen lapsille järjestettäisiin koulu, johon palkattaisiin pitäjänopettaja. Koulussa tuli opettaa uskontoa, kirjoitusta, laskentoa ja järkevää maataloutta. Ahlman kuoli 1799 ja ensimmäiset koulut Messukylään ja Pirkkalaan perustettiin 1811. Koulua pidettiin taloissa, jotka vuokrasivat huoneet koululle ja opettajalle. Pirkkalassa Ahlmannin koulun toiminta päättyi 1821, mutta alkoi uudelleen 1840. Koulua pidettiin Pirkkalan alueella Tanilassa, Villilässä, Tyrkkölässä ja Viholassa. Ylöjärveläislasten koulumatka oli pitkä ja hankala, joten heitä olikin vain kymmenesosa oppilaista. Lopulta koululle tehtiin oma rakennus entisen Harjun kirkon hirsistä Tohlopin kylään 1862. Kouluun tuli tilavan luokkahuoneen lisäksi opettajan asunto. Lielahden omistaja kenraali Stjernvall rakennutti koulun viereen asuntolan kaukaa tulevia lapsia varten. Näissä tiloissa Ahlmanin eli Harjun koulu toimi vuoteen 1871. Samoissa tiloissa alkoi 1873 toimia Pirkkalan ja Ylöjärven yhteinen Harjun kansakoulu.

Kiertokoulu

Matka Harjun kouluun oli pitkä, joten vain osa Ylöjärven lapsista kävi sitä. Lasten alkeisopetuksesta huolehtivat omat vanhemmat tai muut lukutaitoiset henkilöt. Ylöjärven seurakunta järjesti syksyllä 1877 alkeisopetuksen kiertokouluna. Seurakunta jaettiin seitsemään kiertokoulupiiriin ja opettajaksi palkattiin Efraim Martin. Koulua pidettiin kiertokoulupiirissä 4—6 viikkoa kerrallaan jonkun talon pirtissä. Koulussa opetettiin lukemista, kirjoitusta, laskentoa ja laulua. Kunta maksoi osan kiertokoulun kuluista ja opettajan palkasta sekä hankki koulukirjoja vähävaraisille.

Kiertokoulua varten teetettiin 1906 kuhunkin piiriin pitkät rahit, joihin oli kiinnitetty kalteva etupöytä. Niihin mahtui rinnan istumaan viisi lasta. Penkkejä teetettiin kuhunkin koulupiiriin 30 lasta varten. Kiertokoulussa, jota sanottiin myös kiertäväksi kouluksi, olivat velvollisia käymään kaikki 7-vuotiaat lapset, jotka eivät kotona tai muualla saaneet vastaavaa opetusta. Lasten tuli kouluun tullessa osata lukemisen alkeet. Koulu toimi 36 viikkoa vuodessa. Siellä opetettiin sisälukua, Raamatun historiaa, katekismusta, laulua ja laskentoa. Opetusvälineinä olivat iso musta taulu, Palestiinan ja Suomenmaan seinäkartat, raamatullinen kuvasarja, helmitaulu, sekä soittokone ja soittokello. Jotta koulunkäynti oli kaikille mahdollista, varattiin lukukirjoja, kivitauluja sekä kirjoitus- ja laskuvihkoja köyhiä lapsia varten.

Kiertokoulu toimi Ylöjärvellä 1920-luvun lopulle eli siihen asti, kun alakansakoulujen toiminta eri koulupiireissä alkoi.

Kiertokoulu oli 1900-luvun alussa jännittävä kokemus, kuten tyttö seuraavassa muistelee:

 

"Kun se maanantai tuli, niin me yhdessä äiren kanssa menimme koulun alkajaisiin. Sinne tuli toisiakin naapurin lapsia. Kun saavuimme koulutaloon, oli siellä lapsia koolla jo aika lailla. Toiset lapset tulivat yksin, vallankin ne, jotka jo ennenkin oli olleet koulussa, enskertalaisia saattoi tavallisesti äiret.

Opettaja toivotti meidät hymyillen tervetulleeksi. Talosta tarjottiin kahveet äireille. Ei siellä ensimmäisenä päivänä juuri mitään tehty. Nimet otettiin ylös, syntymäaika, vanhemmat ja muuta sellaista. Saimmekin sitte lähteä kotio.

Niin alko se koulun käyminen. Aamulla noustiin ajoissa, sillä kouluun meno vähän jännitti. Kun me sitten ensimmäisenä aamuna tulimme kouluun Kuusniemen pirttiin, oli sinne tuotu semmosia pitkiä toolia, joita sanottiin pulpeteiksi. Niihin opettaja järjesti meidät vieri viereen. Meitä mahtui viis kuus samaan pulpettiin. Toiselle puolen sain Esterin, toiselle puolelle Mäkelän Lempin.

Opettaja laulo virren ja luki rukouksen. Kiertokoulussa ei ollu mitään soittopeliä siihen aikaan.

Ensimmäiseksi työkseen hän jako meille mustat kivitaulut ja kivikynät eli krihvelit. Krihvelillä alettiin vedellä kirjainten alkuviivoja, joihin opettaja teki mallin isommalle seinällä olevalle mustalle puutaululle, joka oli edessä. Taulu oli siitä hyvä, että jos ei onnistunu ensimmäisellä kerralla, sai vaan pyhiitä pois ja yrittää uudemman kerran. Pyhkimistä varten tuotiin kotoo oikeen taulun pyhje. Kirjaimet opittiin sillä lailla mukavasti. Kivitaululle opeteltiin myös numeroitten tekemistä ja laskemisen alkeitakin. Joskus vaivihkaa piirettiinkin taululle vaikkei piirustusta opetettukaan, mutta salaa. Tämmöisillä välineillä tuli opetus halvaksi, kun taulutkin kesti ijän kaiken. Ja näillä oppi sen kun paremmillakin välineillä ja oli vielä hauskaakin.

Aapiset piti olla kaikilla ittellä. Lukukirja, jonka nimi oli "Kodin kirja", oli sen sijaan koulun kirjoja. Sitä lukivat ne oppilaat, jotka olivat käyneet koulua jo useamman "löösin" ja osasivat jo sujuvasti lukee. Me enslöösiläiset kuuntelimme hartaana, kun luettiin "Atalmiiman helmee", "Taikalamppua", "Kun pikku lähti Sinivuorille" tai sen nimi olikin sentään "Pikku ja tippa". Ja monia muita.

Meille, jotka kävimme ensimmäistä "löösiä" alkoi se lukemisen opetus. Emme sentään enään opetellee aa — sano aa, älä päästä vaan. Osasimme jo aakkosen suurin piirtein niin, kun ne nyt kunkin kotona oli opeteltu. Tavaamista ruvettiin harjotteleen.

Opeteltiin siellä lauluakin ja tietenkin virsiä, että osattiin opettajan kanssa veisata virsi aamulla ja ehtoolla."

Kansakoulu ja koulupiirit

Ylöjärvelle perustettiin 1883 kansakoulu ja koulupiirinä oli aluksi koko kunta. Tätä ennen ylöjärveläiset kävivät Tohlopin kylässä Harjun kansakoulua, joka oli yhteinen Pirkkalan kanssa.

Ylöjärvelle 1883 perustettiin kansakoulu. Koko kunta oli yhtenä koulupiirinä ja koulu oli kirkon lähellä. Kansakoulu oli nelivuotinen ns. ylhäisempi kansakoulu ja lapset opettelivat lukemaan kiertokoulussa. Ennen kansakoulun opetuksen alkamista pidettiin ensimmäiselle luokalle tuleville oppilaille neljän viikon pienten lasten koulu.

Ylöjärven pohjoisosasta oli kirkonkylään pitkä matka. Sen vuoksi pohjoisosan asukkaat halusivat koulun lähemmäksi ja 1896 alkoi Mutalassa koulutyö.

Ylöjärvi jaettiin neljään koulupiiriin 1899: Mutalan, Niemen, Kirkonkylän ja Harjuntaustan koulupiirit. Mutalan koulupiiriin kuului Pohjois-Ylöjärvi ja oppilaita myös Teiskosta. Teiskon kunta ulottui tuossa vaiheessa yli Näsijärven. Koulupiirissä oli koulurakennus. Niemen koulupiiriin kuului Ylöjärven keskiosa Lempiäniemestä Takamaalle. Koulupiirin nimi tuli siitä, että koulu sijoitettiin koulupiirin keskiosaan Niemen torpan lähelle Vähä-Vahantajärven pohjoispuolelle. Kirkonkylän koulupiiri käsitti kunnan eteläosan Teivaalasta länteen. Koulupiirissä toimi tuossa vaiheessa kahden opettajan koulu. Harjuntaustan koulupiiriin kuului Ylöjärven kaakkoisosa Teivaalasta Näsijärveen. Laki yleisestä oppivelvollisuudesta hyväksyttiin 1920. Silloin alakoulu tuli osaksi kansakoulua. Alle 30 oppilaan koulupiireissä oli lupa olla supistettu koulu, jossa kaikki oppilaat opiskelivat samassa luokassa. Ylöjärvellä oli tuolloin neljä kansakoulua: Kirkonkylä, Mutala, Niemi ja Harjuntausta, mutta alakoulua varten ei kaikissa ollut tiloja. Ylöjärvellä muutettiin tuolloin kirkolliset kiertokoulut kunnallisiksi alakansakouluiksi. Koulutiloja oli liian vähän ja monien koulumatka varsinkin kunnan pohjoisosassa oli pitkä ja hankala.

Tässä vaiheessa Niemen koulupiiri jaettiin kahteen osaan Vahannan ja Takamaan piireihin. Ylöjärven pohjoisosaan perustettiin uusi Pengonpohjan koulupiiri ja lounaisosaan Pinsiön koulupiiri. Pinsiön koulupiiriin ei tehty koulua, vaan alueen oppilaat kävivät osa kirkonkylän koulua ja osa Pinsiön koulua Hämeenkyrön puolella.

Yleisen oppivelvollisuuden takia koulujen oppilasmäärät kasvoivat, kun sellaiset lapset, jotka eivät syystä tai toisesta olleet käyneet koulua, joutuivat koulunpenkille. Se aiheutti myös järjestysongelmia, kun isot pojat eivät viihtyneet alakoulussa pienten lasten kanssa.

Ammatillinen päiväjatkokoulu — kansalaiskoulu

Ylöjärvellä järjestettiin kansakoulun käyneille täydentävää opetusta eli jatkokoulua iltaopetuksena vuosisadan vaihteesta alkaen. Se oli aluksi vapaaehtoista, mutta muuttui 1926 pakolliseksi. Koska jatko-opetuksen järjestäminen eri kouluilla tuotti vaikeuksia, jatko-opetus päätettiin kokeiluluonteisena keskittää kirkonkylän koululle 36-viikkoisena päiväjatkokouluna. Koulu oli kaksivuotinen. Koulussa opetettiin teoreettisten aineiden lisäksi käytännön aineita, pojille puutyötä, maataloutta, ja metsätaloutta, tytöille kotitaloutta ja käsitöitä.

Koulu toimi kirkonkylän vanhalla kansakoululla ja osaksi yhdessä kansakoulun kanssa uudella kansakoululla, kunnes oma koulurakennus 1957 valmistui. Uuteen kouluun tuli viisi tavallista luokkahuonetta, kaksi tyttöjen käsityöluokkaa, poikien puu- ja metallityötilat sekä kotitaloustilat. Koulun nimi muuttui kansalaiskouluksi 1958.

Ylöjärven yhteiskoulu

Oppikouluopetusta haluavat ylöjärveläiset kävivät 1950-luvun lopulle asti koulua Tampereella. Vaikka matka ei ollut pitkä, ainoastaan kunnan eteläosasta oli mahdollista käydä oppikoulua kotoa käsin 1920-luvun lopulla ja 1930-luvulla. "Semmoiset pikkuiset autot ajoivat koululaisia ja pääsi siinä muutkin. Ei niitä montaa käynyt." Kunnan pohjoisosasta Tampereella koulua käyneet joutuivat hankkimaan kaupungista kouluasunnon. Takamaan, Mutalan ja Pengonpohjan koulupiirien oppivelvollisuusikäisistä kävi 1920- ja 1930-luvulla oppikoulua vain muutama ja tytöt lähtivät useammin koulutielle kuin pojat. Esimerkiksi lukuvuonna 1935—36 oli Pengonpohjasta oppikoulussa yksi tyttö ja poika, Mutalasta kaksi tyttöä ja Takamaalta ei ketään. Kirkonkylän koulun alueelta, josta liikenneyhteydet olivat paremmat, viisi poikaa ja kolme tyttöä. Pengonpohjasta Tampereella 1940-luvulla koulua käynyt tyttö muistelee käyneensä kotona joka viikonloppu. "Tulin semmoisella Pöntyksellä eli seka-autolla, sillä tuotiin tavaraa ja ihmisiä siellä lavalla. Sinne täytyi jonottaa lippu. Aamulla neljältä menin linja-autoasemalle jonottaan lippua tai jos en saanut, niin rynnättiin hirveellä vauhdilla sinne koriin. Äitehän mun saatteli pyhäehtoona tuonne Peltosen tiehaaraan, sinne on kymmenen kilometriä matkaa meiltä, Kyöstilään. Lauantaina pääsin kotio saakka." Pohjankylän Toikkosen pojilla, joita oli neljä samaan aikaan koulussa, oli oma koulukoti. "Ensin oli Pirkankatu 16 semmoinen huone ja keittiö, mutta sitten, kun meitä tuli neljä veljestä kouluun, niin meillä oli Pyynikintori 2:ssa kaksi huonetta ja keittiö. Meillä oli joku huushollerska ja sitten loppuvaiheessa täältä kotoa. Äiti oli joskus ja sitten meillä oli vanha Milja, hän oli jo semmoinen kahdeksissakymmenissä oleva, kun hän oli meillä pitämässä taloutta meidän koulukodissa." Kaupunkiin tuotiin viikoittain puut ja ruokatarpeet.

Oppikoulua kävivät 1940-luvun lopulla Ylöjärveltä erityisesti lielahtelaiset, sillä sieltä oli paremmat yhteydet kaupunkiin. Oppikoulua käyvien ylöjärveläisten määrä putosi kolmannekseen, kun Lielahti liitettiin Tampereeseen.

Koska koulunkäynti Tampereella oli hankalaa ja kallista, alettiin Ylöjärvelle suunnitella omaa yhteiskoulua 1950-luvulla. Oppikoulun tarve kasvoi, sillä vuosi vuodelta yhä useampi ylöjärveläinen lähti oppikouluun Tampereelle. Vuonna 1950 Tampereella kävi koulua 21 ja viisi vuotta myöhemmin jo 99 ylöjärveläistä. Keväällä 1957 pyrki 73 ylöjärveläistä oppikouluun, minkä vuoksi Ylöjärven yhteiskoululle anottiin aloittamislupaa syyslukukauden 1958 alusta. Lupa saatiin ja kirkonkylän vanha kansakoulu kunnostettiin yhteiskoulun käyttöön. Kaksi rinnakkaisluokkaa, yhteensä 88 oppilasta, aloitti koulutyön syyslukukauden alussa 1958. Ensimmäisenä vuonna koululla oli kolme päätoimista opettajaa ja kaksi tuntiopettajaa. Koulun rehtoriksi valittiin maisteri Leena Häme.

Kun koulutyö saatiin alkuun, asetettiin seuraavaksi tavoitteeksi oman koulutalon rakentaminen. Yhteiskoulun rakennus valmistui Viljakkalan tiehaaran viereen 1961. Koulun rakentaminen oli yhteinen ponnistus, jonka eteen tehtiin paljon vapaaehtoistyötä. Kannatusyhdistyksen naistoimikunta huolehti koulun sisustamisesta, mm. koulun verhot ommeltiin eri puolilla kuntaa kokoontuneissa ompeluseuroissa.

Koulun oppilaat olivat pääosa Ylöjärveltä, mutta jonkin verran heitä tuli Kurusta, Viljakkalasta, Hämeenkyröstä ja Tampereelta. Kun keskikoulu oli saatu alkuun, alettiin suunnitella lukiota. Lupa saatiin ja opetus 6. luokalla alkoi syksyllä 1963, joten koulun ensimmäiset oppilaat saattoivat jatkaa lukioon samassa koulussa. Näin Ylöjärven koululaitos täydentyi ja nuorison mahdollisuudet jatkokoulutukseen paranivat.

Lukion takia kouluun tarvittiin lisätilaa, jota alettiin heti suunnitella, mutta hanke eteni hitaasti ja rakennustyöt alkoivat kesällä 1966. Ylöjärven Yhteiskoulun myötä oppikoulua käyvien määrä nousi Ylöjärvellä nopeasti noin 400:aan. Yhteiskoulun oppilasmäärä kasvoi nopeasti: 1970-luvun alussa keskikoulussa oli kolme ja lukiossa kaksi rinnakkaisluokkaa. Tilanne ratkaistiin sijoittamalla ensimmäiset luokat syksyllä 1973 Takamaan koululle, jossa oli tilaa, ja rakentamalla yhteiskoulun pihalle elementeistä kevytrakenteinen siirrettävä lisärakennus, nk. viipalekoulu.

Ylöjärven Yhteiskoulu oli aluksi yksityinen koulu. Oppilaat maksoivat lukukausimaksun, ostivat itse kirjat ja kouluvälineet sekä maksoivat koulumatkat. Tämän vuoksi lapsen oppikouluunmeno oli perheessä myös rahakysymys. Yhteiskoulu siirtyi Ylöjärven kunnan omistukseen heinäkuun alussa 1972.

Ammattikoulu

Muutamat ylöjärveläiset kävivät ammattikoulua jo 1930-luvulla, mutta se oli vielä harvinaista, ja kyse oli tavallisesti maatalousalan oppilaitoksista. Sotien jälkeen ylöjärveläisiä alkoi yhä enemmän hakeutua Tampereelle ammattikouluun ja erityisesti lielahtelaiset pyrkivät hankkimaan ammattikoulutuksen. Ylöjärven kunnanisät antoivat arvoa ammattikoulutukselle, mikä näkyi ammatillisen päiväjatkokoulun aloittamisena. Ammattioppilaitoksista 1958 säädetyssä laissa määriteltiin kaupungeille ja kauppaloille velvollisuus ylläpitää ammattikouluja ja jokaisen maalaiskunnan tuli varata joko valtion tai yleisestä ammattikoulusta vähintään yksi oppilaspaikka 1000 asukasta kohti. Tampereella toimi tuolloin kaupungin omistama valmistava ammattikoulu, joka muuttui 1962 yleiseksi ammattikouluksi ja jossa opiskeli myös ympäristökunnista olevia oppilaita. Tampereen ympäristökunnat perustivat 1959 yhteisen ammattikoulun. Eri kuntien oppilaspaikkojen tarve määriteltiin sen mukaan, miten suuri osa mainitun kunnan asukkaista toimi teollisuudessa, käsityöammateissa ja rakennusalalla. Ylöjärvi varasi enemmän oppilaspaikkoja kuin sen ammattikoululain mukainen velvoite oli. Koulun nimi oli aluksi Tampereen seudun ammattikoulu mutta muuttui myöhemmin Pirkanmaan ammattikouluksi.

Yläaste ja Ylöjärven lukio

Ylöjärvellä siirryttiin peruskouluun syyslukukauden alussa 1976. Kaikki kouluikäiset käyvät peruskoulua, johon yhdistettiin aiemmat kansakoulu, kansalaiskoulu ja keskikoulu. Kaikki kouluikäiset käyvät peruskoulu ja se on oppilaalle maksuton.

Kun peruskouluun siirryttiin, entiset koulutilat jaettiin uudelleen. Kansakoulujen tiloissa hoidettiin ala-asteen opetus. Ylöjärvellä oli 1996 seitsemän peruskoulun ala-asteen koulupiiriä: Kirkonkylä, Metsäkylä, Mutala, Siivikkala, Takamaa, Vahanta ja Vuorentausta. Kirkonkylän koulupiirissä toimi kaksi koulua: Kirkonkylän ja Veittijärven koulu. Entisiin yhteiskoulun tiloihin sijoitettiin yläaste ja lukio. Ylä-asteen tiloja laajennettiin 1970-luvun lopulla ja tontille rakennettiin lukiolle uudet tilat 1980-luvun puolivälissä. Yläaste sai lisätilaa 1989 Metsäkylästä, jossa Metsäkylän entiseen kouluun sijoitettiin Soppeenharjun koulu. Soppeenharjun koululle rakennettiin uudet tilat 1994—1995 Soppeenharjun etelärinteeseen Vuorentaustan tuntumaan.

Lisäksi Ylöjärvellä toimi erityiskoulu Loilan koululla ja harjaantumiskoulu Ylisellä. Yhdeksänvuotisen peruskoulun jälkeen ylöjärveläiset nuoret voivat jatkaa lukioon Moision koulun vieressä olevassa Ylöjärven lukiossa tai pyrkiä muihin lukioihin tai ammatillisiin oppilaitoksiin.

yvaa.gif (1906 bytes)   YLÖJÄRVEN HISTORIAA

Teksti on kirjasta Honka-Hallila: Ylöjärvi - kotiseutuoppikirja. Ylöjärvi 1997.

Ylöjärven koulupiirit

Kirkonkylä    Mutala     Niemi-Takamaa    Vahanta    

Harjuntausta-Lielahti-Teivaala-Siivikkala    Metsäkylä     Vuorentausta

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirkonkylän koulupiiri

Kirkonkylän koulu  Keijärven ympäristö 1900-luvun alussa  Soppeenmäki        Kirkon ympäristö  Rotikko-Haavisto  Hietasmäki-Kaurasmäki  Keijärven sairaala

 

Kirkonkylän koulu

Ylöjärveläiset olivat halukkaita saamaan oman kansakoulun ja keväällä 1879 tarjottiin kansakouluksi Kuruntien varressa kirkon lähellä olevaa Krankkulan rakennusta. Kuntakokous hylkäsi tarjouksen. Sitä vastustivat kunnan pohjoispään asukkaat, koska koulumatka Peräkunnasta kirkolle oli pitkä. Kansakoulua tarvittiin. Vuonna 1882 laskettiin, että Ylöjärven 484 kouluikäisestä lapsesta vain 200 oli käynyt koulua. Tuossa vaiheessa seurakunnan järjestämä kiertokoulu oli toiminut viisi vuotta.

Lopulta kansakoulu aloitettiin syksyllä 1883 Rauhalan huvilassa kirkon pohjoispuolella. Lielahden omistaja, paroni von Nottbeck lahjoitti kouluun kirjaston ja koulukalustoa, kuusi maalattua istuinpenkkiä pulpeteilla sekä maksoi ensimmäisen vuoden ajan opettajan palkan. Hän oli pitänyt tätä ennen Lielahdessa muutaman vuoden koulua torppareiden lapsille.

Rauhalan huvila tuli nopeasti liian pieneksi ja koulua varten vuokrattiin Pietilästä sali ja salinperäkamari, jotka kansakoulujen tarkastaja hyväksyi koulutiloiksi. Lisäksi vuokrattiin pirtti poikien käsitöitä varten.

Kansakoulurakennusta alettiin suunnitella ja hankittiin piirustukset. Koulu päätettiin rakentaa kirkon viereen Mörnen huvilatontille. Huvila purettiin ja kansakoulua alettiin rakentaa 1886. Kansakoulun rakentamista varten kerättiin kaikilta 16—64-vuotiailta rahaa rakennuskassaan, maanomistajien piti tuoda hirsiä ja kunta joutui ottamaan lainaakin, että koulu saatiin valmiiksi.

Tontille tehtiin varsinainen koulurakennus, jossa oli naisopettajan asunto, miesopettajan asuinrakennus ja ulkorakennus. Opettaja oli myös maanviljelijä. hänellä oli lehmä, joka kävi kesäisin laitumella Pietilän karjan mukana, ja pieni Mikkolan maista vuokrattu viljelysmaa. Kouluun teetettiin 31 kpl kahden oppilaan pulpetteja, joissa oli kiinteät istuimet Tampereen kansakoulun pulpettien mallin mukaan.

Uusi koulutalo vihittiin käyttöön 4. syyskuuta 1888. Ensimmäisenä vuonna uutta koulua kävi 80 oppilasta. Paikkakunnalla oli 296 kouluikäistä lasta ja heistä runsas neljäsosa kävi koulua. Koululaiset tulivat pääosin paikkakunnan eteläosasta. Joitain kauempaa tulleita asui kortteerissa kirkonkylän taloissa ja mökeissä. Pinsiön suunnasta tulevia asui Soppeenmäen mökeissä ja Peräkunnasta tulevia kirkon ympäristössä. Kortteeri maksettiin ruokatavaralla.

Varattomien koululasten hyväksi toimi 1890-luvulla naisyhdistys, joka keräsi rahaa järjestämällä koululla ohjelmallisia iltamia. Yhdistyksen ompeluseura kokoontui koululla ja ompeli Räikän alustalaisten vaimojen kutomista kankaista kolttuja, takkeja ja toppapalttoita. Koulun johtokunta teetti varattomille koululaisille jalkineita.

Opetus kansakoulussa oli monipuolisempaa kuin aikaisemmissa Ahlmannin koulussa ja kiertokouluissa. Koulussa opetettiin lukemisen, kirjoittamisen, laskennon ja uskonnon lisäksi historiaa, maantiedettä ja luonnonhistoriaa. Niiden avulla koululaisten tieto ympäröivästä maailmasta kasvoi. Ylöjärven kansakoulun ensimmäiset havaintovälineet olivat paroni von Nottbeckin lahjoittamat Suomenmaan ja Euroopan seinäkartat. Vuonna 1884 ostettiin raamatunhistorian tueksi Palestiinan kartta ja maantieteen opetukseen kaksi maapallokarttaa. Seuraavana vuonna hankittiin 15 luonnonhistoriaa käsittelevää seinätaulua. Oppikirjoina käytettiin aluksi paroni von Nottbeckin lahjoittamia kirjoja.

Yleistä oppivelvollisuutta ei ollut. Koulu ja koulutarvikkeet maksoivat ja lapsella piti olla kunnolliset vaatteet, jotta hän saattoi käydä talvella koulua. Lisäksi lapsia tarvittiin kotona monissa töissä. Jotkut joutuivat jo hyvin nuorena lähtemään palvelukseen, kun koti oli köyhä.

Oppilaat joutuivat aluksi huolehtimaan opettajan kanssa koulun siisteydestä ja järjestyksestä, sillä palkattuja siivoojia ei ollut. Järjestäjä tuli talviaamuisin muita ennen kouluun ja laittoi tulen luokan uuniin.

Kirkonkylän kansakoulu muutettiin 1930-luvun alussa neljän opettajan kouluksi. Koululla ei ollut tiloja kaikille luokille, joten yksi luokka oli Sauriossa ja jopa sekä kirkon rippikoulusalia että Räikän salia käytettiin väliaikaisesti luokkahuoneena.

Kirkonkylään rakennettiin 1952 kivinen kolmikerroksinen koulurakennus. Se oli tarkoitettu kahdeksan opettajan kouluksi. Sen viereen rakennettiin kansalaiskoulu 1956. Koulua on myöhemmin kunnostettu ja laajennettu. Myös kansalaiskoulurakennus otettiin ala-asteen oppilaiden käyttöön.

Kirkonkylän koulupiirin pohjoisosaan valmistui 1996 Veittijärven koulu asuntomessualueelle.

Keijärven ympäristö 1900-luvun alussa

Keijärven ympärillä levittäytyivät 1900-luvun alussa Mäkkylän, Keijärven, Kuusiston ja Ylöjärven kylien pellot ja järven rantamailla olivat kylien kantatalot. Järven kaakkoispäässä mäen päällä oli Mäkkylä. Ylempänä rinteessä olivat asuinrakennukset, joista vanhempi, asuinpihan länsireunassa oleva on rakennettu 1864. Sen eteläpäässä oli alunperin iso koko rakennuksen levyinen pirtti ja toisessa päässä iso sali. Rakennukseen tehtiin koristeelliset viisikulmaiset lasikuistit 1890-luvulla. Se uudistettiin 1939. Rakennuksen keskiosa korotettiin ja suuri pirtti jaettiin pienemmiksi huoneiksi. Mäkkylän toinen päärakennus rakennettiin 1880 ja siihen tuli kaksi asuntoa. Rakennuksen koristeellinen kuisti rakennettiin myöhemmin. Mäkkylään tehtiin puutarha ja pihapuisto 1800-luvun lopulla.

Miespihan yhteydessä oli luhti ja vähän kauempana olivat iso tiilinen viljamakasiini sekä tiilinen leipomorakennus. Asuinrakennusten ja niiden välissä olleen puistomaisen pihamaan eteläpuolella oli rakennus, jossa asui kolme muonamiestä perheineen. (erillinen selitys, mikä on muonamies) Sen rinnalla oli kaksikerroksinen rakennus, jonka alakerrassa oli pränni eli pesutupa, jossa oli isot padat ja jossa sekä isäntäväki että muonamiesten perheet pesivät pyykkinsä. Rakennukseen tehtiin myöhemmin sauna; sitä ennen saunottiin Keijärven rannassa olleessa savusaunassa. Pesutuparakennuksessa oli alakerrassa toisella puolella yhden perheen asunto ja yläkerrassa asui karjanhoitaja. Mäkkylän muonamiesten asuntoja oli lisäksi taloon johtavan tien toisella puolen yksi kahden perheen ja metsän keskellä Koivulassa yksi yhden perheen talo. Soppeenharjun kupeessa olleessa Punalassa oli kolme muonamiesten rakennusta, joista jokaisessa asui kaksi perhettä.

Mäkkylän iso kivinavetta rakennettiin kahdessa osassa, ensimmäinen osa tehtiin 1856—60 pyöreistä kivistä ja 1902 rakennusta jatkettiin lohkotuista kivistä taitavasti tehdyllä osalla. Aluksi rakennuksen toisessa päässä oli navetta ja toisessa talli, mutta vuosisadan vaihteessa jatkettiin navettaosaa.

Mäkkylä on vanha ratsutila. Mäkkylän kylässä oli 1500-luvun puolivälissä neljä tilaa, mutta ratsumies Kristoffer Laurinpoika hankki ne omistukseensa ja yhdisti 1600-luvun alussa ratsutilaksi.

Keijärven etelä- ja länsipuolella olivat Ylöjärven kylän talot. Pääosa taloista oli Keijärven länsirannalla kirkon lähellä, mutta Mikkola eli Kangas-Äijälä oli Kyröntien varressa järven eteläpäässä.

Mikkolan rakennukset olivat aivan tien varressa. Mikkolassa oli 1900-luvun alussa kaksi paritupatyyppistä asuinrakennusta. Ne molemmat purettiin 1910, kun tilalle tehtiin rakennusmestari Heikki Tiitolan suunnittelema jugendtyylinen asuinrakennus. Talon ympärille suunniteltiin puutarha, johon istutettiin hedelmäpuita ja marjapensaita sekä koristekasveja. Kuvassa Mikkolan pihamaalla talonväkeä ja vieraita kesällä 1918. Oikealla kirjailija Maila Talvio ja hänen puolisonsa Mikkolan poika, professori J.J. Mikkola.

Mikkola oli iso maatalo. Talossa oli 1900-luvun alkukymmenillä vakituisesti työssä kahdeksan päivämiestä ja lisäksi ylimääräisiä työmiehiä, kun tehtiin jotain isompia töitä tai remonttia. Naisia oli talossa sisäpalvelijat ja karjanhoitajat. Lisäksi lähimökkien emännät kävivät talossa esim. perunannostossa ja rukiinleikkuussa auttamassa. He tekivät työn maksuksi perunamaan vuokrasta. Koska rahaa oli vähän käytössä, oli vuokra helpompi maksaa työnä.

Talossa oli 1910-luvun alussa iso karja: sonni, 43 lehmää, kuusi vasikkaa ja kymmenen lammasta. Talon tallissa oli 11 hevosta. Maito vietiin Tampereelle kauppoihin ja yksittäisille tilaajille päivittäin. Kun Mikkolan lehmät olivat kesäisin laitumella Takamaalla, tuotiin maito sieltä yhdellä hevosella Mikkolaan ja vietiin toisella kaupunkiin.

Ylöjärven kylän muut talot olivat Kuruntien varressa, ensimmäisenä oli tien länsipuolella vanha pitkä ja matala Loilan asuinrakennus ja rannanpuolella Pappilan rakennukset. Lapsuutensa Ylöjärven pappilassa viettänyt Alfred Sadenius muistelee: "Päärakennuksessa oli 5 huonetta ja keittiö alhaalla sekä 1 lämmitettävä ja 1 kylmä vinttikamari, mutta noista 5:stä oli 2 mitättömän pientä, joten isä oli pakotettu rakentamaan siihen v. 1870 jatkon, johon sijoitettiin huone emännän ja lasten asuttavaksi ja uunilla varustettu maito-ruokahuone. Palveluskunnalla ei ollut huonetta, joten 2 apulaista nukkui ruokasalissa. Pojat asuivat vinttikamarissa sikäli kuin miehistyivät niin, että uskalsivat yksin kulkea sinne pimeän, kylmän vintin läpi. Isä nukkui pienessä työhuoneessaan ja hänen "etukamarissaan" nukkui joku pojista kokoonkyhättävässä sängyssä.

Näköala oli sievä yli Keijärven ja varakkaan kylän. Puutarha jakaantui kahteen pääosaan — kukkatarhaan, jonka muodosti kaksi kivirakenteista penkerettä pensasaitoineen ja kukkamaineen — ja tasaiseen kasvistarhaan, jonka perällä oli lehtimaja. ... Talousrakennukset olivat puutteelliset nykyajan silmillä katsottuina, talli aivan kylmä, lehminavetoissa maalattia, jota pidettiin "siistinä" havupeitteillä — kaikki virtsa juoksi hukkaan, vain lammasnavetta oli tarkoitustaan vastaava. Jyväaitta oli hyvässä kunnossa, isä rakensi uuden saunan rantatörmälle; vanha oli ollut törmän alla, jossa kirsi (routa) aina myllersi perustuksen." Pappila oli maalaistalo, sillä pappi oli sivutoiminen maanviljelijä. Siellä oli 3—4 hevosta ja kymmenkunta lehmää ja talossa oli palkollisia kaksi renkiä, kolme palvelijatarta ja muonamiehiä.

Pappilasta pohjoiseen seuraavana oli ison puiston ympäröimä Räikkä. Räikän päärakennus oli tehty 1820-luvulla ja se oli empiretyyliä. Räikän päärakennukseen tehtiin myöhemmin salin kohdalle tien puolelle iso satulakattoinen ikkunallinen kuisti ja rannan puolelle iso avoveranta, jossa oli koristeelliset kaiteet. Räikällä asui 1800-luvun lopulla af Forsellesien perhe, joka teetti talon ympärille laajan puutarhan, joka ulottui Keijärven rantaan.

Räikästä pohjoiseen Kuruntien varressa oli Pietilä. Talon päärakennus oli 1900-luvun alussa paritupa, jossa oli toisessa päässä pakari ja toisessa pirtti ja keskellä porstua ja porstuanperäkamari. Toinen päärakennus, jossa Ylöjärven kansakoulukin toimi jonkin aikaa, oli tehty talon vanhanparin ja kestikievarin käyttöön 1878. Tämä rakennus kunnostettiin 1917—18, jolloin sitä jatkettiin molemmista päistä, katto korotettiin ja ikkunat uusittiin jugendtyyliin Maanviljelysseuran rakennusmestari Männistön suunnitelmien mukaan. Samaan aikaan vanha pirttirakennus purettiin. Pietilän piha kunnostettiin puistoksi 1920-luvulla Maanviljelysseuran puutarhurin suunnitelman mukaan.

Pohjoisin Ylöjärven kylän taloista oli Suojanen, jonka pitkä päärakennus näkyi hyvin Kuruntielle. Suojasen päärakennus rakennettiin 1899 ja sen kuisteihin tuli jugendtyylistä koristelua.

Pietilän ja Suojasen välissä Kuruntien toisella puolen olivat Oksasen kauppa ja Krankkula. Krankkula eli Grankullan huvila rakennettiin 1860-luvulla.

Keijärven pohjoispäässä olivat Kuusiston kylän talot Laatu ja Tiura, jossa myöhemmin toimi kunnalliskoti. Keijärven itäpuolella olivat Keijärven kylän talot Eerola ja Ollila.

Ollilaan rakennettiin 1870-luvulla uusi päärakennus, jossa oli länsipäässä suuri pirtti omine sisäänkäynteineen talon päästä. Rakennuksen keskellä olevalta kuistilta pääsi eteiseen, jonka perällä oli keittiö ja sen ja pirtin välillä kaksi kamaria. Eteisen toisella puolen oli koko rakennuksen levyinen sali ja päädyssä kaksi kamaria. Taloon tehtiin toinen päärakennus 1889. Koska asuinrakennuksissa oli runsaasti tilaa eikä isännällä ollut perhettä, oli talossa kesäasukkaita, mm. tamperelainen kauppias perheineen.

K. B. Salvasti oli kiinnostunut maataloudesta ja tilan rakennuksia sekä maataloutta uudistettiinkin maanviljelykirjallisuuden uusien oppien mukaan. Vuonna 1906 tila osallistui Kuopion maatalousnäyttelyssä kokotalouskilpailuun ja sijoittui hyvin, mutta täydellisen kirjanpidon puuttuessa ei yltänyt palkintosijoille. Tätä kilpailua silmälläpitäen taloon rakennettiin vaakahuone, nuoren karjan navetta, lantala ja sikala mutta sementtitiilinen vilja-aitta vasta 1914. Maatyöläisiä varten tilalle rakennettiin kolme työväenrakennusta 1910- ja 1920-luvuilla. Tilan navetta uudistettiin 1925 Hämeen-Satakunnan Maanviljelysseuran rakennusneuvojan ohjeiden mukaan.

Maataloihin rakennettiin 1800-luvun lopulla isoja kivinavettoja, sillä karjataloudella oli keskeinen merkitys ylöjärveläisessä maataloudessa. Taloissa oli isot karjat ja monista taloista vietiin Tampereelle maitoa päivittäin. Isoissa taloissa oli erityiset maitohevoset, jotka olivat säyseitä ja hyväluontoisia hevosia eivätkä säikkyneet kaupungin liikenteessä ja ihmisvilinässä. Samalla kaupunkiin vietiin muutakin myytävää.

Erikoisin Ylöjärvelle vuosisadan vaihteessa rakennetuista rakennuksista oli agronomi A.P. Mäkikylän Pikku-Ahveniston rantaan rakennuttama, arkkitehti Paavo Uotilan suunnittelema jugendtyylinen huvilatyyppinen rakennus. Se valmistui 1906 ja sitä jatkettiin 1914 arkkitehti Vivi Lönnin suunnittelemalla keittiö-kirjasto-osalla. Se oli vuoraamaton hirsirakennus, jonka päätyihin tuli koristeellista paanuvuorausta. Navetta, aitta ja sauna tehtiin samaan tyyliin.

 

Soppeenmäki

Soppeenmäen asutus on muodostunut monessa vaiheessa Vanhan Vaasantien ja aiemmin samalla paikalla kulkeneen Kyröntien varteen. Soppeenmäkeen rakennettiin 1800-luvun lopulla vuokramaalle mäkitupia. Monet mäkitupalaiset ostivat tontin myöhemmin. Soppeemäessä asui 1920-luvulla Mikkolan päivätyöläisiä, käsityöläisiä mm. pari seppää, puuseppä, muurari ja kivenhakkaaja. Mäkituvissa oli usein vain kamari ja keittiö tai pelkkä pirtti. Tonteille mahtui pieni puutarha ja perunamaa. Monella oli lehmä, joillain kanoja, ja kesällä kasvatettiin sika. Soppeenmäestä alettiin 1920-luvulla käydä työssä Lielahdessa ja Tampereella.

Kurun- ja Kyröntien risteyksessä toimi 1890-luvulta alkaen kauppa, jossa kauppiaat vaihtuivat usein. Kun kauppa taas 1910-luvun puolivälissä oli lopettanut, alueen asukkaat pyysivät Tampereen Pellavatehtaan työväen osuuskauppaa perustamaan myymälän Ylöjärvelle. Puuhamiehenä toimi agronomi Mäkikylä, joka osti Nestor Wahlmanin aikanaan kaupaksi rakentaman talon ja tontin, jotka hän myöhemmin myi liikkeelle. Mäkikylä antoi lisäksi miehen ja hevosen ilmaiseksi kunnostustöihin ja niin Pellavatehtaan Työväen Osuuskaupan myymälä N:o 5 oli valmis avattavaksi 19.8.1916. Kaupan nimi muuttui pari vuotta myöhemmin Voimaksi.

Ylöjärven kunta alkoi 1937 myydä Soppeenmäestä vanhan mäkitupa-alueen vierestä tontteja. Ylöjärveläiset saivat tontit edullisemmin kuin ulkopaikkakuntalaiset. Sotien jälkeen kunta lahjoitti alueelta kymmenen tonttia sotainvalideille tai sotaleskille. (Kuva Soppeemäestä)

Soppeenmäkeen tuli lisää kauppoja 1940-luvulla, posti 1950 ja Ylöjräven Osuuskassan sivukonttori 1958. Soppeenmäkeläisten posti alettiin kantaa kotiin 1950-luvun alkuvuosina. Kirkonseudun ensimmäiset katuvalot syttyivät Soppeenmäessä syksyllä 1958; seuraavaksi valaistiin Vuorentaustan tien Soppeenmäen puoleinen osa. Samaan aikaan Sauriossa alkoi toimia Ylöjärven ensimmäinen päiväkoti.

Kirkonseudun ensimmäinen kerrostalo, puurakenteinen 13 asunnon Pihlajalinna, rakennettiin 1952 Soppeenmäkeen. Seuraava kerrostalo oli Tampereen Säästöpankin Ylöjärven toimitalo, joka valmistui Voiman risteykseen 1964. Taloon tuli iso Tuotannon myymälä ja mm. kasvo-, käsi- ja jalkahoitola.

Soppeenmäen liikekeskus Voiman risteyksessä laajeni 1960-luvun lopulla, kun Voima rakensi uuden ison valintamyymälän E-hallin 1967 ja entisestä myymälästä tehtiin ravintola Masto. Nimen ravintola sai harjulle 1950- ja 1960-luvun vaihteessa rakennetusta TV-asemasta. Se on 67,5 m korkea teräsbetonitorni, jonka lähettimen näkyvyysalue on noin 80—100 km.

Säästöpankin talon taakse rinteeseen alettiin 1960-luvun puolivälissä rakentaa kerrostaloja. Rinteeseen valmistui 1970-luvun aikana laaja kerrostaloalue. Soppeenmäkeen pientaloja Uuden ja Vanhan Vaasantien väliselle alueelle sekä Vuorentaustan tie länsipuolelle rinteeseen.

Soppeentien varteen rakennettiin 1980-luvun kuluessa muutamia kerrostaloja ja Kuruntien risteyksen lähelle useita liiketaloja. Kirkonseudun pääpostin että Osuuspankin toimipisteet siirtyivät kirkon läheltä Kuruntien risteykseen rakennettuun Ylöjärven liikekeskus Oy:n taloon. Soppeenmäkeen tuli 1980-luvun kuluessa lisää erikoisliikkeitä, jotka kilpailivat suosiosta Tampereen liikkeiden kanssa.

Kirkon ympäristö

Kirkonseudun toinen asutustihentymä muodostui kirkon lähelle, jossa olivat vuosisadan vaihteessa Ylöjärven kylän vanhat talot ja niiden lähellä käsityöläisten mäkitupia. Kuruntie mutkitteli kylän läpi ja sen varteen rakennettiin myös Ylöjärven ensimmäinen kansakoulu.

Vuonna 1894 tamperelainen kauppias Arvid Pietilä perusti sivuliikkeen Ylöjärvelle Urkonmäkeen, jossa se toimi muutaman vuoden. Tässä kaupassa apulaisena toiminut Juho Oksanen perusti sen jälkeen oman kaupan ja rakensi kauppatalon Pietilän talon maalle Kuruntien varteen. Ylöjärven postitoimisto sijoitettiin Räikälle 1894. Oksasen kaupan lähelle tuli 1910-luvun puolivälissä leipuri Melin, joka suomensi nimensä myöhemmin Muottilaksi. Leipomo toimi pienessä mökissä, jossa oli kaksi huonetta; toinen oli myymälä ja toinen keittiö, jossa leivottiin. Leipomossa tehtiin munkkeja, piparia, pullaa ja sokerikorppuja mutta ei ruokaleipää.

Autoliikenteen alku näkyy siinä, että bensiini tuli kauppojen tuotevalikoimiin. Suomen Mineraaliöljy Oy rakensi 1926 kauppias Oksasen tontille 4000 litran vetoisen maanalaisen säiliön ja itsemittaavan säiliötornin.

Osuuskauppa Tuotanto osti 1929 kauppias Oksasen kauppakiinteistön ja jatkoi siinä kaupanpitoa. Kauppaan tehtiin 1934 erilliset sekatavara- ja kangasosastot ja 1941 siihen uusi liha- ja ruokatavaraosasto, mutta sitä ei voitu heti pula-ajan takia avata. Samana vuonna kunnostettiin kaupan tiiliseen varastorakennukseen pienehkö sikala, jossa oli aluksi 25 sikaa. Niitä ruokittiin Tuotannon omasta meijeristä Tampereelta tuodulla kuoritulla maidolla eli jopilla sekä Tuotannon leipomosta ja ruokaloista tuoduilla ruoantähteillä. Siat teurastettiin Tuotannon omassa teurastamossa Tampereella. Sikala toimi pari vuotta, kunnes se sai tilat Messukylästä.

Kuruntien varren liikekeskus laajeni, kun Takamaalla toimintansa aloittanut Takamaan Osuuskassa siirtyi Tuotannon viereen Krankkulaan. Samalla pankin nimi muutettiin Ylöjärven Osuuskassaksi.

Ylöjärven kunta osti 1932 Aino ja Elise af Forsellesilta Räikän, Loilan ja Siukolan tilat, yhteensä 435,7 ha maata, josta 83 ha peltoa. Myyjät jättivät käyttöönsä osan rakennuksista ja tontista. Kunta sai heti haltuunsa Räikän pirttirakennuksen, suuremman tallin, kalustovajan sekä näiden välisen pihan sillä ehdolla, että niihin ei sijoitettu koulua. Räikän pirttirakennus muutettiin kunnantaloksi. Pirtistä tehtiin valtuuston kokoushuone, porstuaperäkamarista tupakkahuone ja toiseen päähän rakennusta isoon huoneeseen sijoitettiin kunnantoimisto. Valtuuston istuntosali kalustettiin pitkällä pöydällä ja penkeillä, jotta huoneen alkuperäinen tunnelma säilyi.

Räikän rakennukset ja pihapiiri puistoineen jäivät 1947 kokonaan kunnan käyttöön. Päärakennukseen sijoitettiin väliaikaisesti siirtolaisia. Rakennus kunnostettiin 1950-luvun alussa kunnanvirastoksi. Siihen tuli tilat kunnantoimistolle, kirjanpitäjälle, toimistonhoitajalle, huoltotoimistolle, kansanhuollolle, taksoitukselle ja rakennustoimistolle. Rakennuksen kellarikerrokseen tehtiin iso arkistoholvi ja yläkertaan asuntoja kunnan työntekijöille. Valtuusto kokoontui edelleen Räikän pirttirakennuksessa.

Kun Kuruntietä 1950-luvun alussa oikaistiin, jäivät mm. Tuotannon kauppa ja Osuuskassan toimitalo vanhan tien varteen. Tuotanto rakensi 1955 uuden ajanmukaisen myymälän uuden tien varteen. Osuuskassa puolestaan rakensi uuden toimitalon kunnantalon eteläpuolelle Kuruntien varteen 1962. Taloon tuli pankin lisäksi apteekki, kauppa, parturi-kampaamo ja baari. Lähiympäristöön tuli nopeassa tahdissa myös lisää asuntoja. Räikäntorni valmistui 1964 ja Siukolantien varteen 1965—1971 neljä kerrostaloa. Pappilanniemeen rakennettiin samaan aikaan omakotitaloja.

Ylöjärven kunnanvirasto toimi Räikän entisessä päärakennuksessa ja väentuvassa 1970-luvun alkuvuosiin asti, jolloin rakennettiin kunnanvirasto—kirjasto—liiketalo -rakennusryhmä. Liiketaloon tulivat Ylöjärven poliisi ja nimismies, posti ja Osuusliike Voiman ravintola Puustelli.

Kuruntien ja Asematien risteykseen valmistui 1975 liiketalo ja kymmenen vuotta myöhemmin Kuruntien varteen rakennettiin virastotalo, jonka virasto-osaan siirtyivät kunnanviraston vierestä nimismies ja poliisi. Virastotaloon tuli kunnanvaltuuston istuntosali, joka toimi myös oikeussalina. Kunnan omat toiminnat olivat tässä vaiheessa kasvaneet niin paljon, että vapautuneet tilat tulivat sen käyttöön.

Kirkon ympäristön kerrostaloalue laajeni 1970-luvun puolivälissä pohjoiseen, kun Kuruntien varteen Sillmannin alueelle suunnitelluista kolmesta kerrostalosta ensimmäinen valmistui. Se sai 1980-luvun kuluessa rinnalleen toisia. Keijärven entisille rantapelloille Suojasen pohjoispuolelle ja Tiuravuoren vanhainkodin viereen Vanhainkodinrinteeseen rakennettiin rivitaloja.

Rotikko — Haavisto

Kuruntien länsipuolella Urkonmäessä ja Rotikon alueella oli vanhoja mäkituvista ja torpista itsenäistyneitä tiloja sekä 1940-luvun lopulla ja 1950-luvulla Haavistonperään rakennettuja omakotitaloja. Alue muodosti oman pienyhteisön. Sitä osoittaa sekin, että Osuusliike Voima avasi alueella sekatavaramyymälän 1962. Alueelle rakennettiin 1980-luvun kuluessa rivi- ja pientaloja sekä Kuruntien tuntumaan muutamia kerrostaloja. Tämän alueen ja Hietasmäen väliin rakennettiin 1970- ja 1980-luvun vaihteessa Haaviston pientaloalue, johon tuli aluksi 95 omakotitonttia. Se laajeni 1980-luvun kuluessa Rotikon suuntaan, jonne suunniteltiin noin sata omakotitonttia ja saman verran rivitaloasuntoja.

Hietasmäki—Kaurasmäki

Kirkonseudulla oli 1900-luvun alussa mäkitupa-asutusta Kuruntien varressa kirkosta pohjoiseen aina Kaurasmäkeen asti. Ylöjärven kunta osti 1920-luvun puolivälissä Tiuravuoren tilan ja kaavoitti sotien jälkeen Hietasmäestä noin 30 tonttia, joille rakennettiin omakotitaloja. Tuossa vaiheessa Kuruntien varteen Kauramäkeen tuli kauppa.

Ylöjärven kunnan järjestelmällinen omakotitonttien myynti alkoi 1970-luvun alussa Sandbackan alueelta, jonne rakennettiin sekä rivi- että omakotitaloja ja sen pohjoispuolelle Simotunvuoren alueelle tehtiin 1970-luvun puolivälissä laaja rivitaloalue. Takamaantien koillispuolelle Kauraslammiin viettävään rinteeseen rakensi Rakennusliike Seestie 1980-luvun alkupuolella laajan rivitaloalueen. Näin muodostui Kirkonseudun pohjoisosaan pieni osataajama, jonka palvelut paranivat, kun Kaurasmäkeen tehtiin 1980-luvun puolivälissä pieni liikekeskus, johon tuli päivittäistavarakauppa ja muita liiketiloja, mm. Kirkonseudun toinen posti, joka siirtyi sinne kunnan virastotalosta.

Kauraslammin ja Veittijärven väliselle alueelle rakennettiin 1996 valtakunnallinen asuntomessualue, jolla esiteltiin uusimmat pientalomallit ja kokeiltiin puukerrostalojen rakentamista. Asuntomessualueelle rakennettiin Veittijärven koulu.

Keijärven sairaala

Vaasantien teollisuusalueen yritykset olivat paljolti miesvaltaista metalliteollisuutta, mutta Ylöjärvelle saattiin 1960-luvulla työpaikkoja naisille, kun Keijärven rantaan tehtiin Keijärven sairaala ja Kaiharille Ylisen keskuslaitos.

Keijärven sairaala valmistui 1964. Se on mielisairaala ja sinne tuli alunperin 200 potilaspaikkaa. Sairaalan hoitomuotoja olivat alusta alkaen lääke-, työ- ja toimintaterapiat. Laitoksessa oli askartelutilat ja neljä toimintaterapeuttia, joista kaksi oli naisten käsityösalissa, yksi miesten puutyöhuoneessa ja yksi ohjasi ulkotöitä. Heidän ohjauksessaan oli 78 potilasta ja lisäksi potilaita työskenteli sairaalan keskusvarastossa, keittiössä ja lämpökeskuksessa. Mielisairaanhoitajat järjestivät vanhemmille ja huonokuntoisemmille osastoilla askartelua. Näin 80 % potilaista oli toimintaterapian piirissä; tavoitteena oli aktivoida laitoksen potilaita ja totuttaa heitä päivittäiseen työjärjestykseen ja elämäntapaan. Sairaalan juhla- ja voimistelusalissa järjestettiin potilaille elokuva- ja teatteriesityksiä sekä säännöllisesti tansseja.

Työterapia muuttui askartelusta todelliseksi työksi, kun sairaalassa alettiin tehdä teollisuudelle erilaisia tilaustöitä. Näitä töitä varten sairaalan yhteyteen rakennettiin terapiahalli, joka valmistui toukokuussa 1978.

Hoidon tuloksena potilaita siirrettiin pois sairaalasta. Sitä ennen heille piti opettaa jokapäiväiseen kodinhoitoon liittyviä asioita, sillä monet olivat sairastuneet nuorina. Sairaalasta siirrettiin avohoitoon jopa yli 40 vuotta laitoshoidossa olleita.

"Useat ovat sairastuneet niin nuorina, että tällaisia elämisen taitoja ei ole vielä opittu. Meidän täytyy opettaa. ... Sitten oli sellaisia, jotka olivat olleet kymmenen vuotta laitoksessa, eivätkä osanneet käyttää rahaa. Vielä 70-luvun alussa potilaalle annettiin lappu, kanttiinista saat ostaa keksejä, karamellia. Hoitaja kirjoitti sen lapulle ja potilas ei ikinä nähnyt rahaa. Kun se muutti, niin se ei tiennyt, millaista rahaa on. Ja sattui, kun oli käsketty ostaa hernekeittotölkki, niin potilas ei tiennyt, miten se avataan. Uskomattoman pieniä asioita on pitänyt kädestä opettaa."

Keijärven sairaala työllisti enimmillään 1980-luvun alkupuolella noin sata työntekijää. Sairaala-alueelle tehtiin aluksi työntekijöille asuntoja, mutta vuosien kuluessa nämä muuttivat asumaan sairaala-alueen ulkopuolelle.

Muinaislöytöpaikat Ylöjärvellä

Kiinteät muinaislöydöt (=asuinpaikat)

Mutalassa:    Karttunen, Jokelantörmä, Muorinmoisio, Kankaantörmä, Rantavainio, Valdenmoisio, Kaskilahti, Ylinen

Vahannassa: Jokipohja, Pikkulampi, Lamminpelto, Korte, Marttilanperä, Vyhtyläniemi, Kuusela, Rantavainio, Törmävainio, Petäjäniemen törmä, Lahtela

Kirkonkylässä: Kotovainio (Suojanen), Mäkkylä, Kotivainio (Ollila)

Metsäkylässä: Niemenpää