LUKUVUOSI 2001-2002

MITÄ SE ON  /  UUTTA  /  LUKUVUOSI 2001-2002
OHJEITA JA KURSSEJA  /  OPIT  /  OPS-TYÖ  /  INTRANET  /  MUUTA

Lukuvuoden 2001-2002 tapahtumat

Tiedon valtateitä ja opinpolkuja.

Puukkoja tekemään
Jari Ojaniemen lumipallo on valmistunut.

OPS-sivusto avattu
Sivuston tarkoituksena on koota yhteen paikkaan kaikki OPS-työhön liittyvä materiaali ja
toimia vaikuttamisen kanavana opettajille ja kaikille kuntalaisille.

Netmeeting-videokonferenssivalmius saavutettu
Koordinaattori on testannut lukion verkon sisällä Netmeeting-kuvapuheluyhteyttä ja se on toiminut hyvin. Yhteyden muodostamiseen tarvitaan kaksi konetta, kaksi Web-kameraa (kappalehinta n. 100 euroa), ilmainen ohjelmisto  ja nettiyhteys koneiden välille. 

Kaikille kouluille hankitaan huhtikuun aikana oma Web-kamera ja laaditaan perusteellinen käyttöohje yhteyden muodostamista varten. Näin koulut voivat Lempäälän sisällä keskenään muodostaa kuvapuheluyhteyksiä. 

Lukiolle on mahdollisuus ottaa kuvapuheluyhteys myös ulkoa päin, siis mistä tahansa päin maailmaa, mistä löytyy netti. Ensi vuonna on tarkoitus kokeille videokonferenssia ulkomaisten ystävyyskoulujen kanssa. Tämä mahdollistaa myös näppärän yhteydenpidon vaihto-oppilaisiin!

Mikäli muut koulut haluavat samantyyppisen mahdollisuuden, on yhteys tapauskohtaisesti räätälöitävä.

Parhaillaan selvitetään monenvälisten Netmeeting-yhteyksien rakentamista CuSeMee-palvelun avulla.

OPS-työ verkkoon
OPS laaditaan muutamassa työryhmässä. Kokousten esityslistat ja pöytäkirjat julkaistaan verkossa. Myös kaikilla kuntalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa OPS- valmisteluun verkon kautta.

Parhaillaan etsitään sopivaa työkalua "verkottamista" varten.

Teemu Niemisen virtuaalihankkeet
Teemu Niemisen laaja osa-hanke on valmistunut. Hanke on toteutettu Sääksjärven koulussa viidennellä luokalla. Lue raportti!

Wsoy-Opit 
Avoin oppimisympäristö http://www.wsoy.fi/opit/ valmiine oppimateriaaleineen otetaan käyttöön Lempäälässä. Hanke alkaa muutaman luokan voimin, jolloin selviää ympäristön käyttökelpoisuus. Laajempaan käyttöön ympäristö tulee mahdollisesti vasta pilottiopettajilta saatujen kokemusten perusteella.

Verkkokyselyt
Frontpage- tekniikalla on toteutettu useita kyselyjä mm.

http://www.virtuaalikoulu.org/sujuuko/ ja

http://www.virtuaalikoulu.org/yhteishaku/ .

Kyselyn tulokset on helposti parilla napin painalluksella siirrettävissä Exceliin käsiteltäväksi. Paperilla toteutettuihin kyselyihin verrattuna tämä metodi on ylivoimainen.

Lempäälän koulutoimen tietostrategia
Tammikuun suuri urakka oli koulutoimen tietostrategian laadinta. Kyseessä on vasta  versio  1.0, jota pitää vielä parannella ja lisäksi käsitellä koululautakunnassa. Strategiatyö on jatkuva prosessi.

Jokainen koulu on myös laatinut oman strategiansa.

Mathcad-ohje
Ohje matematiikkaohjelman käytöstä on valmistunut.


Koordinaattorilla parhaillaan työn alla
- Opitin mahdollinen hankinta
- arviointikeskustelujen ajanvarausjärjestelmän ohjelmointi Javalla
- Netmeeting- testaus
- intranet Linux-palvelin
- lukion "tietoliikenne ja tietoyhteiskunta"- kurssi
- OPS- sivuston luominen

Teknisen työn sivusto avattu

Teknisen työn  koti  verkossa.

Luokkien kotisivuja valmistunut tai ainakin kovasti työn alla

Sääksjärvi 5.A

Sääksjärvi 5.B

Moisio 6A


Sääksjärven koulun vanhempainyhdistykselle omat sivut
Vanhempainyhdistys esittelee toimintaansa verkossa.


Animaatiot avaruusgeometrian opetuksessa
Lempäälän lukiolla on matematiikan opetusharjoittelijoilla mahdollisuus tehdä virtuaalikouluun liittyviä ainedidaktisia seminaaritöitä. Yksi tutkimus on parhaillaan jo menossa eli http://www.virtuaalikoulu.org/tykkitunti/ , jossa hyödynnetään dataprojektoria opetusvälineenä ja näyttäviä animaatioita avaruusgeometrian opetuksessa.

Virtuaalinen valmistelutunti
Kertaustunti ennen koetta lukion laajan matematiikan kurssilla ma7 toteutettiin WWW-harjoituskokeella, jossa oli mahdollisuus tehdä itsenäisesti tehtäviä etenemällä tarvittaessa vihje vihjeeltä.


Videokuvaa nettiin
Lukion itsenäisyysjuhlaan tehty video on laitettu verkkoon kaikkien nähtäville. Hitailla yhteyksillä videon lataaminen kestää ja kestää, mutta kunnan sisällä video latautuu vauhdikkaasti. Kannattaa katsoa! Videota käytetään jatkossa lukion esittelyvideona.

Jos haluat perehtyä videokuvaukseen, digitaaliseen editointiin ja videokuvan julkaisemiseen verkossa, ota yhteyttä osoitteeseen mika.setala@lempaala.fi , niin annan kädestä pitäen perehdytystä asiaan.

FrontPage-ohje
Frontpage-ohje Versio 1.0 on valmistunut ja sitä on käytetty veso-koulutuksen toteuttamiseen (osallistujia oli n. 30). Ohjeen avulla teet helposti www-julkaisuja. Pohjatiedoiksi riittää auttava tekstinkäsittelytaito.
Apua kotisivujen tekemiseen saat Mikalta.

Openet - Opettajan netti
Opettajan nettiopas Versio 1.0 on valmistunut ja sitä on käytetty veso-koulutuksessa (osallistujia oli n. 40). Sen avulla opettaja pääsee helpommin sisään verkon tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Dataprojektorit

Dataprojektorit on hankittu kouluille Hakkari, Sääksjärvi, Kulju ja lukio. Projektoreiden ja niihin liitettävien kannettavien käytöstä löytyy koulutusmateriaalia kohdasta Ohjeet. Materiaalia tullaan vielä täydentämään.

Laitteet on otettu kiivaasti käyttöön. Esim. lukiolla maantieteen, saksan ja matematiikan opetuksessa hyödynnetään projektoria. Itsenäisyys- ja joulujuhliin projektori on tuonut uutta eloa.

Lukion tietotekniikan tarjonnan esittely ysiluokkalaisille
Esite tästä on valmistunut. Lempäälän lukio haastaa tarjonnallaan tietotekniikan erityislukiot.

TET.NET
Oppilaspalautteen kerääminen on toteutettu. Palautteen pohjalta laaditaan tuleville tettiläisille mainosmateriaalia kustakin tetpaikasta. Sivusto valmistuu tammikuun loppuun mennessä.

Hot Potatoes
Haluatko tehdä helposti nettiin sivullesi rastiruutuuntehtäviä, aukkotehtäviä tai ristisanatehtäviä?
Netistä löytyy valmiina Lehtimäen kunnan koulun Taimelan kotisivuilta suomenkielinen ohje.
Tarvittavan ohjelmiston voit imuroida Turun Norssin sivuilta. Ohjelman itsessään ja sen tekemät harjoitukset saa myös puhumaan suomea. Kysy lisäohjeita osoitteesta mika.setala@lempaala.fi.
Tarvittaessa aiheesta järjestetään erillinen koulutus.

Virtuaalinen päiväkirja
Sääksjärven koulun 5A luokan virtuaalinen päiväkirja on avattu. Idea on levinnyt jo ainakin Moision koululle.

Pelkotutkimus
Lukion maantiedon kurssin 3 (hasardikurssi)  pelkotutkimus toteutettiin Internetin avulla.

Frontpage- sivusto
Frontpage - tuella varustettua kotisivutilaa on hankittu. Saimme oman domainin virtuaalikoulu.org, johon opettajat voivat helposti luoda www-pohjaista materiaalia.


Lukion tietotekniikan puoli-itsenäiset kurssit
Tekstinkäsittely- ja taulukkolaskentakurssi sekä grafiikka- ja julkaisukurssi toteutetaan pedagogisesti uudella tavalla käyttäen opetusromppuja ja verkkomateriaaleja. Yhteydenpito kurssilaisten ja opettajan välillä tapahtuu keskustelupalstan ja sähköpostin välityksellä. Kurssissa on myös perinteistä luokkamuotoista opetusta ja henkilökohtaista ohjausta tarvittaessa.

Paikalliset lumipallohankkeet
Ehdotuksia on tullut jo varsin paljon. Ideoita otetaan edelleen koko ajan vastaan. Uusimmat ideat liittyvät liikuntapankkiin (verkkoon lyhyitä videopätkiä erilaisista liikuntasuorituksista) ja tietokantapohjaisen opettajan tapaamisajanvaraussovelluksen laatimisesta verkkoon. 

Keskustelupalstojen hyödyntäminen opetuksessa
Jos olet kiinnostunut ajatuksesta, ota yhteyttä. Tälle sivustolle voimme luoda tarvitsemasi keskustelufoorumin.

Idean kuvaus:
Kokeillaan keskustelupalstojen hyödyntämistä opetuksessa. Osa kurssin suoritusta ja yksi arvosteluperuste olisi oppilaiden välinen keskustelu netissä. Ujoimmatkin oppilaat uskaltaisivat kirjallisesti tuoda ajatuksiaan ja kysymyksiään esille. Tämä soveltuisi hyvin esim. filosofian, uskonnon ja terveystiedon opetukseen.

Sääksjärven uudet kotisivut
Sääksjärven uusi uljas koulu on nyt myös verkossa. Koulun verkkolehti on Sääksinetti


Lukion uudet kotisivut
Viime keväänä Lelu sai uudet kotisivut. Niiden graafinen ulkoasu on varsin tyylikäs ja vertailukelpoinen valtakunnallisestikkin, jos verrataan sitä muiden lukioiden kotisivuihin. Sivut syntyivät opettajan ja oppilaiden yhteistyön tuloksena. Koulun verkkolehti on Hymiö.

Kuljun koulun kotisivut
Kulju päivittää aktiivisesti sivustoaan. Mukana myös koululehti.